3i-konsernin alustava tulos 31.3.2008 päättyneeltä tilivuodelta
15/05/2008
3i-konsernin hallinnoimat varat kasvoivat 31.3.2008 päättyneenä tilivuonna 37 prosenttia 12,3 miljardiin euroon. Edellisvuonna hallinnoitavia varoja oli 8,9 miljardia euroa. Konsernin kokonaistuotto on 996 miljoonaa euroa, kun edellisen tilivuoden aikana tuotto oli 1 352 miljoonaa euroa.
Uusia sijoituksia tehtiin hyvin valikoivasti, mikä vähensi sijoitusten kappalemäärää edellisvuoden 62:sta 47:een. Sijoitukset olivat kuitenkin aiempaa suurempia, sillä sijoituksiin käytettiin 2 717 miljoonaa euroa, kun edellisvuoden vastaava luku oli 1 982 miljoonaa. Sijoitusten keskikoko kasvoi 33 miljoonasta eurosta 47 miljoonaan euroon.
Irtautumisten tuotot putosivat odotetusti edellisvuoden ennätysluvuista. Tilivuoden 2007 irtautumistuotot olivat 2 191 miljoonaa euroa, kun ne edellisvuonna olivat 3 067 miljoonaa euroa.
”Entistä haastavammilla markkinoilla 3i on edelleen kasvattanut substanssiarvoaan huomattavasti”, 3i-konsernin hallituksen puheenjohtaja paronitar Hogg sanoo.
”Maailman talouden näkymät ovat heikentyneet merkittävästi viimeisten 12 kuukauden aikana. Viime vuosien melko suosiollinen tilanne on antanut 3i:lle mahdollisuuden uudistua laajentamalla omaisuuslajejamme, lisäämällä hallinnoitavanamme olevien kolmansien osapuolten varoja sekä laajentumalla uusille maantieteellisille alueille. Tämän ansiosta aloitamme uuden tilivuoden realistisin odotuksin, luottaen strategiaamme”, 3i:n pääjohtaja Philip Yea sanoo.
1.4.2007–31.3.2008 2008 2007
Luvut euroissa
Portfolio ja hallinnoitavat varat 7 568 m 5 487 m
Taseen loppusumma 4 750 m 3 487 m
Kolmansien osapuolien rahastot 12 317 m 8 974 m
Sijoitustoiminta
Uudet sijoitukset 2 717 m 1 982 m
Irtautumiset 2 191 m 3 067 m
Tuotot
Irtautumisten tuotot 658 m 1 044 m
Realisoitumaton arvonnousu 366 m 406 m
Realisoitunut arvonnousu 286 m 318 m
Tuotto avaavalle portfoliolle 3,9 % 34,0 %
Kokonaistuotto 996 m 1 352 m
Gearing 40 % 0 %
Lopullinen osinko 13,7 snt 13,0 snt
Osakekohtainen netto-omaisuus
(dilutoitu) 13,55 11,72
Vaihtovelkakirjalaina
3i tarjoaa merkittäväksi noin 535 miljoonan euron vakuudettoman vaihtovelkakirjalainan, joka erääntyy vuonna 2011. Lainalla jälleenrahoitetaan nykyisiä 550 miljoonan euron vaihtovelkakirjalainoja, jotka erääntyvät 1.8.2008. 3i aikoo käyttää nettovarat ensisijaisesti olemassa olevien velkakirjalainojen ostamiseen markkinoilta tai olemassa olevien erääntyneiden velkakirjalainojen lunastamiseen sikäli kuin niitä ei ole siihen mennessä vaihdettu tai ostettu ja peruutettu. Nettovaroja voidaan myös käyttää yleisiin yhtiön tarpeisiin. Vaihtohinnan odotetaan olevan 3i:n kantaosakkeiden kaupankäyntihinnalla painotettu keskihinta liikkeellelaskemisen aikaan lisättynä preemiolla, jonka odotetaan olevan 25–30 prosenttia.
Liikevaihto- ja tulosluvut on muunnettu Ison-Britannian punnista euroiksi 31.3. annetun viitekurssin 1,2579 mukaan. Kurssimuutosten vuoksi eri vuosineljännesten euroiksi muunnetut luvut eivät ole keskenään vertailukelpoisia.
Lisätietoja:
Hannu Isohaaro, maajohtaja, 3i Suomi, puh. (09) 6815 4463
Philip Yea, 3i-konsernin pääjohtaja, puh. +44 20 7975 3386
Simon Ball, 3i-konserin talousjohtaja, puh. +44 20 7975 3356
Lisätietoja 3i:n tuloksesta löytyy osoitteesta http://www.3igroup.com/. Pääjohtaja Philip Yean ja talousjohtaja Simon Ballin haastattelut ovat nähtävissä välittömästi. Klo 12.00 Suomen aikaa verkossa on suora lähetys tulosjulkistuksesta. Tallennettu tulosjulkistus on jälleen katsottavissa klo 16.00 lähtien.
Tietoa 3i:stä
3i on yksi maailman johtavista pääomasijoitusyhtiöistä, joka on listattu Lontoon pörssissä (FTSE 100). Yhtiö keskittyy yritysjärjestelyihin, kasvuyrityksiin ja teknologiasijoituksiin Euroopassa, USA:ssa ja Aasiassa. 3i:n kilpailuetu on kansainvälinen verkosto, jonka avulla se tuo lisäarvoa sijoituskohteilleen ja osakkeenomistajilleen. Lisätietoja www.3i.com
